Arvatkaapa, mikä on paras motivaattorini? Parempi huominen? Ajatus isommista hauiksista? Mielikuva pyykkilautavatsasta, joka herättää kateutta ensi kesänä rannalla? Ei, en tarkoita oikeastaan saliharjoittelun motivaattoria, vaan elämässä yleensä. Mikä motivoi menemään eteenpäin? Mikä motivoi tekemään yhtään mitään? Vinkki: se ei ole kunnianhimo tai halu saavuttaa jotain suurta. Olisikin. Mutta peruslaiskiaisena totean: se on pakko.
Mistä tahansa onkin kyse, paras motivaattori on yleensä se, että vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ole. Kuinka monta kertaa sitä onkaan meinannut "aloittaa tenttiin lukemisen hyvissä ajoin viikkoja ennen tenttipäivää" tai "käydä tänä keväänä enemmän salilla"? Ja sitten kun tentin aatto koittaa, voi todeta, ettei ole vilkaissutkaan kirjoja. Ja kun kesä kolkuttaa ovella, salikäynnit voi laskea yhden käden sormilla.
Olisi ihanaa, jos kaikki asiat elämässä tapahtuisivat helposti, luonnollisesti ja omalla painollaan. Mutta varsin usein se paino on se, että "voi jumankauta, huomenna on se tärkeä tentti, josta on pakko päästä läpi, jotta Kela ei peri tukia takaisin!" Tai se, että "sovin jo kaverin kanssa salipäivästä, enkä ilkeä viime hetkellä enää perua! Kaverikin on varmaan jo matkalla salille, missä ne salikamat, nyt äkkiä, etten myöhästy, se on varmaan jo siellä!"
Tällä hetkellä olen pakkoistanut elämässäni monenkin osa-alueen, ja yksi niistä on saliharjoittelu. Olen käynyt vuosikausia salilla, mistä voisi arvella, että muistutan varmaan jo uskomatonta Hulkkia, mutta se ei pidä ihan paikkansa. Salitreenini ovat nimittäin olleet enemmän tai vähemmän epäsäännöllisiä, eikä siitä silloin yleensä tuloksellisesti jää mitään merkittävää kertomista jälkipolville. "Joo, oon käyny salilla. 2 kertaa viime kuussa. Lihas kasvaa!" Enää tilanne ei kuitenkaan ole tämä. Nyt kun olen pakkoistanut itseni hankkimalla ohjelman ja laittamalla selkeitä tavoitteita, niin johan tapahtuu! Se on vaan pakko mennä pumppailemaan, vaikkei huvittaisi, tai sitten on myönnettävä, että olen aina ja ikuisesti laiska paska, joka ulkoistaa saamattomuuden syyt itsensä ulkopuolelle mallia "kun ei tässä nyt vaan just pysty kun on muuta, esimerkiksi uutiset tulee just telkusta ja makaan kyllä mieluummin sohvalla ja katon niitä. Ehkä huomenna nousen tästä sohvalta, mut se päivä ei oo vielä tänään."
Pakko on paras kannuste! Se saa laiskiaisenkin paiskimaan duunia. Tässä siitä elävä todiste.
Mitkä teidän motivaattorit on?
