Arvatkaapa, mikä on paras motivaattorini? Parempi huominen? Ajatus isommista hauiksista? Mielikuva pyykkilautavatsasta, joka herättää kateutta ensi kesänä rannalla? Ei, en tarkoita oikeastaan saliharjoittelun motivaattoria, vaan elämässä yleensä. Mikä motivoi menemään eteenpäin? Mikä motivoi tekemään yhtään mitään? Vinkki: se ei ole kunnianhimo tai halu saavuttaa jotain suurta. Olisikin. Mutta peruslaiskiaisena totean: se on pakko.
Mistä tahansa onkin kyse, paras motivaattori on yleensä se, että vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ole. Kuinka monta kertaa sitä onkaan meinannut "aloittaa tenttiin lukemisen hyvissä ajoin viikkoja ennen tenttipäivää" tai "käydä tänä keväänä enemmän salilla"? Ja sitten kun tentin aatto koittaa, voi todeta, ettei ole vilkaissutkaan kirjoja. Ja kun kesä kolkuttaa ovella, salikäynnit voi laskea yhden käden sormilla.
Olisi ihanaa, jos kaikki asiat elämässä tapahtuisivat helposti, luonnollisesti ja omalla painollaan. Mutta varsin usein se paino on se, että "voi jumankauta, huomenna on se tärkeä tentti, josta on pakko päästä läpi, jotta Kela ei peri tukia takaisin!" Tai se, että "sovin jo kaverin kanssa salipäivästä, enkä ilkeä viime hetkellä enää perua! Kaverikin on varmaan jo matkalla salille, missä ne salikamat, nyt äkkiä, etten myöhästy, se on varmaan jo siellä!"
Tällä hetkellä olen pakkoistanut elämässäni monenkin osa-alueen, ja yksi niistä on saliharjoittelu. Olen käynyt vuosikausia salilla, mistä voisi arvella, että muistutan varmaan jo uskomatonta Hulkkia, mutta se ei pidä ihan paikkansa. Salitreenini ovat nimittäin olleet enemmän tai vähemmän epäsäännöllisiä, eikä siitä silloin yleensä tuloksellisesti jää mitään merkittävää kertomista jälkipolville. "Joo, oon käyny salilla. 2 kertaa viime kuussa. Lihas kasvaa!" Enää tilanne ei kuitenkaan ole tämä. Nyt kun olen pakkoistanut itseni hankkimalla ohjelman ja laittamalla selkeitä tavoitteita, niin johan tapahtuu! Se on vaan pakko mennä pumppailemaan, vaikkei huvittaisi, tai sitten on myönnettävä, että olen aina ja ikuisesti laiska paska, joka ulkoistaa saamattomuuden syyt itsensä ulkopuolelle mallia "kun ei tässä nyt vaan just pysty kun on muuta, esimerkiksi uutiset tulee just telkusta ja makaan kyllä mieluummin sohvalla ja katon niitä. Ehkä huomenna nousen tästä sohvalta, mut se päivä ei oo vielä tänään."
Pakko on paras kannuste! Se saa laiskiaisenkin paiskimaan duunia. Tässä siitä elävä todiste.
Mitkä teidän motivaattorit on?
sunnuntai 9. helmikuuta 2014
maanantai 27. tammikuuta 2014
Himot ne on hiirelläkin
Vaikka blogi etenee vielä hitaahkosti, eloa tapahtuu. Allekirjoittaneilla on vaan niin monta rautaa tulessa ja näpit koko ajan ruvella palovammoista, että esittelypostaus antaa vielä odottaa itseään. Ja odottavan aika on pitkä. Nyt hieman katkaisen odotusta ja postailen omin nokkineni.
Olemme Stugen kanssa tulleet siihen tulokseen, että salille on kiva mennä noin kerran kuussa. No, ehkä joskus useamminkin. Mutta periaatteessa ihminen, kuten mekin olemme, on laiska otus ja välttää siksi ponnistelua kaikin mahdollisin keinoin. Ja ponnisteluun voidaan laskea ainakin salilla käynti, terveellinen syöminen ja mitä näitä nyt on, hyötyliikunta? Tosin sitä harrastamme, koska emme autojakaan omista. Jos omistaisimme, niin en halua edes ajatella.
Sen sijaan on ihanaa maata sohvalla, katsoa television roskasarjoja ironisesti (Supernanny rocks!) ja mussuttaa herkkuja. Tätä harrastin viime viikolla, sillä varjolla, että lihakseni olivat kuluneet kaksi viikkoa olleet kipeät intensiivisestä treenaamisesta. Alkuviikon pidin siis salivapaata ja himoitsin herkkuja. Keskiviikkona rentouduin syömällä litran jäätelöä ja suklaakarkkeja siihen päälle, siis jäätelöannokseni päälle. Ja se oli nannaa. Taivaallista. Olin paratiisissa. Sokerihumaloissani päätin, että on kuitenkin korkea aika mennä jo salille, ja menin vielä illalla sinnekin. Kun kerran lupasimme, että tästä blogista saa vinkkiä siihen, mitä ei kannata tehdä, sanon: älä syö litraa jäätelöä ja mene salille samana iltana. Tosin toisin kuin voisi luulla, jäätelöstä jäi yllättävän hyvä olo, eikä mahakaan painanut liikaa. Mutta niin löllö ja ällö olo kyllä oli, että pumppailut eivät kulkeneet, eivät sitten yhtään. Tai taisin minä vähän sitä jalkaprässiä työntää ja jotain nostella maastakin. Mutta hyvää oloa siitä ei tullut, todellakaan. Kröhöm+.
Loppuviikosta vedin sitten parempia treenejä, joten nyt on taas lihakset kipeänä. (Stuge, voisit tulla hieromaan...) Ja tästä tosiaan opimme, että ei kannata vetää övereitä ennen salia, ja salilla kannattaa pumpata kunnolla, niin tulee parempi olo. Keskiviikkona turposi maha, viikonloppuna lihakset. Kumpi on parempi?
Se, mitä haluan vielä hehkuttaa on, että palautukseksi löysin ihanan herkun, jota söin viikonloppuna ja johon tosin ehkä jo vähän kyllästyin, mutta ei se mitään, jaan sen silti! Kyseessä on Kaisaminnin The Good Morning -blogissa julkaisema "riisipuuro". Itse tosin tein hieman muunneltuna, 1 dl Keso-raejuustoa (joka on jo sinänsä kuin puuroa), 1,5 dl rahkaa ja mausteeksi ripaus vaniljasokeria ja kanelia. Ja oli herkkua, mussutin lauantai-iltana ja sunnuntaina aamulla taas uudestaan. Nyt himoitsen kyllä jo rahkan kanssa mustikoita, harmi kun ei pääse marjaan. Hirveä himo!
Olemme Stugen kanssa tulleet siihen tulokseen, että salille on kiva mennä noin kerran kuussa. No, ehkä joskus useamminkin. Mutta periaatteessa ihminen, kuten mekin olemme, on laiska otus ja välttää siksi ponnistelua kaikin mahdollisin keinoin. Ja ponnisteluun voidaan laskea ainakin salilla käynti, terveellinen syöminen ja mitä näitä nyt on, hyötyliikunta? Tosin sitä harrastamme, koska emme autojakaan omista. Jos omistaisimme, niin en halua edes ajatella.
Sen sijaan on ihanaa maata sohvalla, katsoa television roskasarjoja ironisesti (Supernanny rocks!) ja mussuttaa herkkuja. Tätä harrastin viime viikolla, sillä varjolla, että lihakseni olivat kuluneet kaksi viikkoa olleet kipeät intensiivisestä treenaamisesta. Alkuviikon pidin siis salivapaata ja himoitsin herkkuja. Keskiviikkona rentouduin syömällä litran jäätelöä ja suklaakarkkeja siihen päälle, siis jäätelöannokseni päälle. Ja se oli nannaa. Taivaallista. Olin paratiisissa. Sokerihumaloissani päätin, että on kuitenkin korkea aika mennä jo salille, ja menin vielä illalla sinnekin. Kun kerran lupasimme, että tästä blogista saa vinkkiä siihen, mitä ei kannata tehdä, sanon: älä syö litraa jäätelöä ja mene salille samana iltana. Tosin toisin kuin voisi luulla, jäätelöstä jäi yllättävän hyvä olo, eikä mahakaan painanut liikaa. Mutta niin löllö ja ällö olo kyllä oli, että pumppailut eivät kulkeneet, eivät sitten yhtään. Tai taisin minä vähän sitä jalkaprässiä työntää ja jotain nostella maastakin. Mutta hyvää oloa siitä ei tullut, todellakaan. Kröhöm+.
Loppuviikosta vedin sitten parempia treenejä, joten nyt on taas lihakset kipeänä. (Stuge, voisit tulla hieromaan...) Ja tästä tosiaan opimme, että ei kannata vetää övereitä ennen salia, ja salilla kannattaa pumpata kunnolla, niin tulee parempi olo. Keskiviikkona turposi maha, viikonloppuna lihakset. Kumpi on parempi?
Se, mitä haluan vielä hehkuttaa on, että palautukseksi löysin ihanan herkun, jota söin viikonloppuna ja johon tosin ehkä jo vähän kyllästyin, mutta ei se mitään, jaan sen silti! Kyseessä on Kaisaminnin The Good Morning -blogissa julkaisema "riisipuuro". Itse tosin tein hieman muunneltuna, 1 dl Keso-raejuustoa (joka on jo sinänsä kuin puuroa), 1,5 dl rahkaa ja mausteeksi ripaus vaniljasokeria ja kanelia. Ja oli herkkua, mussutin lauantai-iltana ja sunnuntaina aamulla taas uudestaan. Nyt himoitsen kyllä jo rahkan kanssa mustikoita, harmi kun ei pääse marjaan. Hirveä himo!
torstai 9. tammikuuta 2014
Ja seitsemäntenä päivänä hän lepäsi
... kuten myös he. Tai oikeastaan ei, sillä toinen oli salilla ja muutenkin aktiivinen. Toinen sitten taas rötväsi ja nukahti sohvalle päikkäreille mutta suunnitteli kuitenkin salille menoa, joten eikös se sitten mennyt melkein tasan (?).
Kahdeksantena päivänä taas aktiivisuus oli ylimmillään, joten silloin ei luonnollisesti ehtinyt istahtaa vipellyksen välissä paikoilleen. Siispä ei mitään uutta julkaisurintamalta silloinkaan.
Yhdeksäs päivä on kuitenkin uusi ja riemullinen päivä! Salaperäisyyden verho tulee raottumaan postaus postaukselta, mutta ideana on kertoa raadollisesta huipputreenaajan elämästä, joka sisältää vain Rahkaa, Raejuustoa ja Reeniä. Siitä saa varmasti paljon irti. Rivien välistä voi myös löytyä vinkkejä siihen, miten sinustakin tulee oman elämäsi huippukuntoinen lihaskimppu. Tai ainakin voit oppia, mitä ei kannata tehdä. Kröhöm+.
Joo, kuten rivien välistä ja blogin nimestä voi ehkä päätellä, tässä on hommassa on (aika lailla) pilkettä silmäkulmassa, mihin ikinä mentiinkään. Tulossa on vielä parempi esittelypostaus molemmista bloggaajista ja sen lisäksi ainakin salia, ruokaa, glamouria, laji- ja tuotetestauksia sekä treeneihin olennaisesti liittyviä listauksia. Tervetuloa parhaaseen treeniblogiin Kapkaupungista etelään! Jos me oltais sä niin kyl mekin oltais mun kaa!
Rosé & Stuge
Kahdeksantena päivänä taas aktiivisuus oli ylimmillään, joten silloin ei luonnollisesti ehtinyt istahtaa vipellyksen välissä paikoilleen. Siispä ei mitään uutta julkaisurintamalta silloinkaan.
Yhdeksäs päivä on kuitenkin uusi ja riemullinen päivä! Salaperäisyyden verho tulee raottumaan postaus postaukselta, mutta ideana on kertoa raadollisesta huipputreenaajan elämästä, joka sisältää vain Rahkaa, Raejuustoa ja Reeniä. Siitä saa varmasti paljon irti. Rivien välistä voi myös löytyä vinkkejä siihen, miten sinustakin tulee oman elämäsi huippukuntoinen lihaskimppu. Tai ainakin voit oppia, mitä ei kannata tehdä. Kröhöm+.
Joo, kuten rivien välistä ja blogin nimestä voi ehkä päätellä, tässä on hommassa on (aika lailla) pilkettä silmäkulmassa, mihin ikinä mentiinkään. Tulossa on vielä parempi esittelypostaus molemmista bloggaajista ja sen lisäksi ainakin salia, ruokaa, glamouria, laji- ja tuotetestauksia sekä treeneihin olennaisesti liittyviä listauksia. Tervetuloa parhaaseen treeniblogiin Kapkaupungista etelään! Jos me oltais sä niin kyl mekin oltais mun kaa!
Rosé & Stuge
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)